|
Aikidoa leikin varjolla
Aikidoa voivat harrastaa myös nuoret ja lapset. Juniori-ikäisiin lasketaan tavallisesti 7-13-vuotiaat, joskin seurakohtaisesti mukana saattaa olla myös hieman nuorempia tai vanhempia lapsia. Lasten aikido eroaa aikuisten vastaavasta siten, että siinä on mukana paljon leikkiä ja vaarallisemmat harjoitusmuodot on karsittu pois.
Aloittaminen tapahtuu parhaiten menemällä mukaan syys- tai kevätkauden alussa, jolloin paikalla on myös muita uusia harrastajia. Joskus mukaan voi päästä myös kesken kauden, joten sitä kannattaa tiedustella paikallisesta seurasta. Noin puolet suomalaisista aikidoseuroista tarjoaa myös junioriaikidoa. Oheiseen luetteloon on merkitty seurat, jotka ovat ilmoittaneet järjestävänsä harjoituksia lapsille.
Varalan budoleiri - vuoden kohokohta
Monet juniorit osallistuvat jokavuotiseen, kesäkuiseen Varalan budoleiriin, jota ovat järjestämässä aikidon, karaten, taekwondon ja taidon lajiliitot. Tampereella Varalan Urheiluopistossa pidettävällä leirillä tutustutaan eri lajeihin ja käydään -tietenkin!- Särkänniemen huvipuistossa temmeltämässä.
Aikidoliitolla on vuosittain usean kymmenen osallistujan kiintiö, mutta siitä huolimatta kannattaa varata paikka ajoissa, koska tapahtuma on hyvin suosittu.
Varusteet ja kulut
Ensimmäisiä kertoja salille saapuessa varusteiksi riittää verryttelyhousut, t-paita ja sandaalit, jotta pukuhuoneista ei kulkeutuisi likaa harjoittelumatolle. Myöhemmässä vaiheessa tulee ajankohtaiseksi aikidonpuvun hankinta, jossa seurat opastavat. Harjoituspuku maksaa noin 40 euroa. Seurojen harjoittelumaksut vaihtelevat, mutta korkeimmillaan ne ovat noin sata euroa vuodessa, joka sisältää kahdet tai useammat harjoituksessa viikossa, loma-aikoja lukuun ottamatta.
Aikido on varsin edullinen harrastus lapsille, sillä puvun ja harjoitusmaksun lisäksi siihen ei juurikaan sisälly muita kuluja.
|
|
Viimeksi päivitetty 26.02.2009 08:04 |